13/12/2014

Jouluostoksia

Enää kolmetoista päivää jouluun! Aloitin onneksi tänä vuonna joululahjojen oston ajoissa. Enää ei puutu kuin pari juttua. Olen myös ostanut lähes kaikki joululahjani netistä, se on osoittautunut huomattavasti näppärämmäksi taktiikaksi kuin tungeksiminen joulukaaoksen keskellä. Netistä löytyy myös paljon alekoodeja ja tarjouksia tällä hetkellä, mikä on todellakin plussaa kun on paljon lahjoja ostettavana! Olen myös tehnyt tilaukseni Ostohyvitys.fi:n kautta, jonka avulla olen pystynyt keräämään bonusta verkko-ostoksistani. Tilasin itseasiassa tänään uudet Ray Banit (juuu, ostelen aurinkolaseja joulukuussakin) LensWaylta juurikin Ostohyvitys:fi:n kautta, ja näin minulla kerääntyi taas hiukan ostohyvitystä. Tällä hetkellä minulla taisi olla jo 35€ bonusta - aika hyvin! Eli jos aiotte tehdä jouluostoksenne netistä, niin kannattaa todellakin heti ensimmäiseksi tsekata Ostohyvitys.fi:n tarjonta! Sieltä on myös helppo löytää uusia nettikauppoja. Itse en esimerkiksi ollut ennen kuullut LensWaysta, mutta onneksi bongasin sen Ostohyvityksen kautta, koska löysin sieltä Clubmasterit kilpailukykyisimpään hintaan. Ostohyvitys.fi:stä löytyy myös suurin osa lemppareistani kuten Asos, Zalando, Acne Studios ja Nelly.

Ja arvatkaa mitä? Liittymällä Ostohyvitykseen tätä kautta (klick), saatte 10 € S-ryhmän lahjakortin kaupan päälle! Nyt vaan testailemaan mitä kaikkea mukavaa ostohyvitys.fi:stä löytyy!

Endast 13 dagar kvar till jul! I år började jag dessutom köpa julklappar redan i tid. Jag har införskaffat merparten av årets julklappar online, vilket varit riktigt smidigt. Jag avskyr att springa runt i affärerna dagarna innan julafton. Det finns dessutom massa erbjudanden och kampanjer i nätbutikerna nu, vilket ju är bra när man köper flera presenter! Har dessutom använt mig av Ostohyvitys.fi när jag shoppat.  Jag har alltså fått bonus på mina köp som jag gjort via den sidan. Bra va? Märkte att jag redan hade 35€ bonus =) Köpte faktiskt idag ett par nya Ray Bans (i svart) från LensWay via Ostohyvitys.fi. Har tappat bort mina gamla, så tyckte det var på tiden (kanske konstigt att köpa solisar under vintern hahah).  Ostohyvitys har även andra bra nätbutiker som Asos, Nelly, Acne Studios och Zalando.


Och vet ni vad? Om ni loggar in till Ostohyvitys.fi via denna länk (klick), så får ni ett presentkort värt 10€ till S-ryhmä. Happy Shopping! 

No comments:

Post a Comment